Levästä johdettu silica eli piioksidi

Silica, eli piioksidi, on kosmetiikassa pitkään käytetty raaka-aine, joka on absorboiva aine ja mattapinnan tekevä ainesosa. Sitä saadaan hiekkakivestä, savesta ja graniitista sekä kasveista ja eläimistä. Purifying seerumissamme käytetty piioksidi on kuitenkin peräisin ruotsalaisesta, mikroleviin kuuluvasta, piilevästä – tai tarkemmin sanottuna sen kuorista. Sillä on erityiset ihoa hoitavat ominaisuudet; se puhdistaa ihoa samalla kosteuttaen. Ja kaiken lisäksi tämä tehoraaka-aine sopii loistavasti herkälle ja ongelmaiholle!

Kaksi vuotta sitten tapasimme Sofie Allertin Swedish Algae Factorylta, ja hän esitteli meille ”Algican” eli levästä johdetun piioksidin. Siltä istumalta tiesimme, että tässä on raaka-aine, jota haluamme ehdottomasti käyttää - ei pelkästään sen lumoavan ulkonäön vuoksi, vaan sen erityisten ominaisuuksien vuoksi.

Algica hoitaa samanaikaisesti kahta merkittävää ihon tarvetta: se puhdistaa ihoa samalla kosteuttaen sitä. Algica imee itseensä epäpuhtauksia ja bakteereita sekä parantaa ihon kosteuspitoisuutta sitoen itseensä vettä hyaluronihapon tapaan. Testasimme Algicaa omalle ihollemme heti kun pystyimme, ja rakastuimme siihen! Siitä hetkestä tiesimme, että tässä olisi täydellinen ihoa puhdistava ja kosteuttava raaka-aine Purifying seerumiimme.

Mahtavan raaka-aineen lisäksi, ihailemme myös kestävyyteen keskittyvää yritystä, Swedish Algae Factorya. Yritys viljelee itse levää omalla tehtaallaan, ja sen tuotanto perustuu kiertotalouden ajatusmalliin, missä hiilidioksidi-, typpi-, ja fosforipäästöt muunnetaan arvokkaiksi tuotteiksi. Hallitun levän kukinnan kautta, typpi ja fosfori estävät merien ja valtamerin ylikuormittumisen. Prosessin aikana, yritys myös puhdistaa vettä ja tuottaa kuorista muita materiaaleja, joita voidaan käyttää esim. parantamaan aurinkopaneelien tehokkuutta. Orgaanista biomassaa voidaan käyttää kestävämmin tuotettuina rehuina ja lannoitteina.

Levän uniikki, huokoinen kuori on kehittynyt selviytymään miljoonien vuosien ajan. Kuori on luonnostaan suunniteltu kemiallisten aineiden, kuten ravintoaineiden, vitamiinien ja kivennäisaineiden, imeyttämistä ja vapauttamista varten. Kuori sisältää runsaasti hydroksyyliryhmiä - verrattavissa hyaluronihappoon - jotka auttavat levää säätelemään tehokkaasti sen kosteus- ja vesipitoisuutta.

Piilevän kuoret ovat peräisin merestä ja siten ne ovat täysin turvallisia merelle ja mereneläville.

← Back to Raaka-aineopas

  • Säästä 20% tuotepaketeilla

    Valitse valmis rutiini tai setti tai luo oma kolmen tuotteen paketti - säästät aina 20%.
  • Tarvitsetko apua tuotteiden valinnassa?

    Oppaamme auttaa sinua löytämään oikeat tuotteet ihollesi.

Meistä

Olemme herkän ja ongelmaihon asiantuntijoita

Luomme mutkatonta ihonhoitoa herkälle ja ongelmaiholle - vain pari pelkistettyä tuotetta minimimäärällä vegaanisia ja luonnollisia ainesosia. Juuremme ovat omistajiemme Jaanan ja Kristinan omissa ihohaasteissa, ja Laponie on olemassa sinun ihosi hellävaraista ja tehokasta hoitoa varten.

Ota yhteyttä

Tarvitsetko apua ihonhoidon tai tuotteiden kanssa? Asiantuntijamme auttavat sinua.

Rakenna oma kolmen tuotteen paketti ja säästä 20%.

Valitse mitkä vaan haluamasi kolme tuotetta - rakenna rutiini tai osta kotiin kolme suosikkiasi.